2009/10/31

Blogi paineita!

Huh, siitä on taas vierähtänyt yli viikko, kun oon viimeksi päässyt kirjoittamaan kuulumisiani. Tuntuu siltä että aika ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt, tai sitten esteenä on ollut joko internetiin pääseminen tai kova väsymys. Tarkoituksena oli kyllä kirjoittaa heti ensimmäisen vapaan viikonloppuni jälkeen puuhailuistani, mutta niin... se nyt sitten vähän jäi ja nyt onkin jo toinen viikonloppu edessä. Tekisi mielummin lähteä vaikka kaupunkiin pyörimään (nyt kun aikaa kerrankin au pairilla on!) mutta käytän tämän päivän varmaankin pitkän romaanin kirjoittamiseen :-D

Aloitetaan siis viime viikonlopusta. Perjantai-iltana (23. päivä) meille tuli vierailemaan Hugon vanha au pair Anna. Anna piti huolta Hugosta kun ikää oli suunnilleen Sofian verran. Tuolloin asuinpaikkana oli vielä Praha, jossa tämä perhe asusti noin neljän vuoden verran ennen Sofiaa ja Ruotsiin muuttamista. Valitettavasti en ehtinyt juttelemaan Annan kanssa kovinkaan kauan, sillä ensimmäisen vapaapäivän suunnitelmat vetivät jo mukaansa!

Heräsin lauantai aamuna (jo klo 9:00!) virkeänä uuteen päivään. On hassua miten jo viikossa ehtii tottua uuteen rytmiin niin, ettei vapaapäivänä tarvitsekaan nukkua ihan puoleen päivään saakka. Aamupalan syötyämme aloin valmistautumaan lähtöön kohti Tukholman keskustaa med min guide kusin Maisa! Sovimme tapaamisesta serkkuni kanssa, jonka yhteydessä hän lupautui esittelemään mulle samalla vähän paikkoja, jotta tutustuisin hieman ympäristöön. Tämä ehdotus kuulosti tälläiselle turistille paremmalta kuin hyvältä :-)

Maisa tuli hakemaan mut autolla ihan ovemme edestä (tack så mycket!) ja kävi samalla esittäytymässä myös täällä meillä. Kättelyiden jälkeen sanottiin heissuliveit huomiseen, sillä olin lupautunut jäämään Maisan (ja tyttöjen, jotka odottivat kotona) luokse yöksi Ekeröön :-) Automatkalla alkoikin jo oppaani suusta tulemaan tietoa ihan hyvää tahtia. Oikealla näkyy toi ja vasemmalla tää! Melkeen muistakin jotain ;-)

Keskustaan päästyämme parkkeerasimme auton halliin ja jatkoimme matkaamme jalan. Sitten se turistin sightseeing tour vasta alkoikin! Otimme suuntamme kohti ihastuttavaa Gamla Stania, sillä tunnustin aikaisemmat Tukholman reissuni kohdistuneen melkeinpä ainoastaan Drottninggatanin "nähtävyyksiin" :-D Gamla Stanin kauniit talot ja suloisten pikkupuotien näyteikkunat vetivät puoleensa. Herkullisen näköisiä kahviloita ja kutsuvan näköisiä taidegallerioita pomppasi joka kulman takaa. Mieleeni juolahti ajatus kirjoittaa ylös kiinnostavan näköisten kauppojen, kahviloiden ja muiden näkemisen ja kokemisen arvoisten paikkojen nimet ja osoitteet, joihin voisi myöhemmin lähteä tutustumaan kun aikaa riittäisi paremmin :-)




Käytyämme istuskelemassa latte lasillisen äärellä ja juteltuamme kaikesta mitä mieleen sillä hetkellä ehti vain tulla (välillä tuli niinkin paljon että meinasi senoissa sakasin mennä), päätimme lähteä takaisin autolle ja jatkamaan matkaa kohti Ekeröä (noin 20km keskustasta) tapaamaan myös Maisan tyttöjä Jasminea (15) ja Janinaa (14). Poimimme Jasminen kyytiin matkan varrella ja melkein siinä samassa alkoikin jo äiti ja tytär kiusaamaan mua mun muumimamma-ruotsista. Sanan aderton (jonka ruotsalaiset lausuvat arton) lausuminen vei ehdottomasti voiton, tänks :-D

Perille päästyämme tapasin myös Janinan ja hänen ystävänsä. Yritin edes hiukan pysyä kärryillä heidän keskusteluistaan, mutta aika penkin alle meni. Onneksi Jasmine oli hyvä matkimaan suomenruotsalaisia ja ilokseni (tai pilkakseni) "käänsi" heidän puheensa minulle :-D Sitten familjen Ek esitteli hieman paikkoja, josta mulla oli päässäni enää hataria muistikuvia. Eikä kyllä mikään ihme, kun viime kerrasta oli aikaa hmm... 14 vuotta? Ehehe.

Söimme yhdessä ja katsoimme ruotsalaisia viihdeohjelmia. Englantilaisia sarjoja seuratessa ymmärsin edes jonkun verran lukiessani tekstitystä, mutta kun ohjelma oli täysin ruotsalainen, oli asian laita aivan toinen. Kaupassa käydessäkin annan mahdollisen suuren setelin käteen, kun en saa selvää edes ostoksen summaa (joskus siis sitä näyttöä ei ole), jonka kaupankassa minulle kertoo. On siis siksi hieman harmi ettei perheessä kuule ruotsia, sillä sillä tavalla tottuisin aksenttiin nopeasti. Katsomme vielä suomenkielisiä ohjelmiakin TV:stä, joten opettelu jää tämän vuoksi arkipäivien ulkopuolelle.

Seuraavana aamuna (sunnuntai 25.10) heräsimme hieman liian aikaisin, sillä olisimme saaneet tunnin ylimääräistä aikaa nukkua talviaikaan siirtymisen vuoksi. Maisa oli suunnitellut menevänsä eräänlaisille filmifestivaaleille ja otti myös minutkin mukaansa :-) Päästyämme paikan päälle lipunmyyjä ilmoitti että tapahtuma oli täysin loppuunmyyty ja liput olisi tullut varata jo etukäteen. Onneksi paikanpäälle ei saapunutkaan ihan kaikkia ja mahduimme vielä mukaan! Lipun hintaan sisältyi myös hyvä aamiainen. Ubuntu! festivaalien aiheena oli eri Afrikan maiden monenlaiset epäkohdat. Siellä esitettiin yksi lyhytelokuva, yksi dokumentti, sekä yksi pitempi elokuva, jonka jälkeen kyseisen filmin ohjaajalle sai esittää kysymyksiä enemmän aiheesta. Elokuvissa ja dokumentissa oli onneksi englanninkieliset tekstitykset, joten en ollut ihan täysin pihalla koko aikaa :-D Aiheet olivat kylläkin aika vaikeita, joten näin hitaalle pause napin käyttö olisi ollut kylläkin suotavaa. Ubuntu! filmifestivaalit olivat kuitenkin todella mielenkiintoinen kokemus, sekä samalla hyvää harjoitusta tälläiselle kielinerolle! Tälläisten tilaisuuksien tullen olen mielelläni mukana :-)

Festivaalien jälkeen Maisa heitti minut keskustaan, sillä halusin lähteä kiertelemään vielä kauppoihin. Lauantaina keskustan lukuisat liikkeet olivat huutaneet minua kävelemään sisään ja ostamaan, ostamaan ja ostamaan! Au pairin kukkaro kuitenkin puhuu omasta puolestaan. Palkan voisi ihan hyvin laittaa tuulemaan jo samana viikonloppuna, mutta sitten seuraava kuukausi saattaisi maistua hieman kitkerältä. Sen vuoksi ostoksia on harkittava hieman kauemmin... No äh, mitä mä oikein selitän? Ostin iiihanat kengät Zarasta, joista olin haaveillut jo Suomessa. Hintaa niillä oli 799 SEK (nolla pois perästä = €) :-D


Siinä menikin se ensimmäinen viikonloppu! Musta tuntuu, että päivitän tänään blogia uudestaan, sillä kerrottavaa on vielä paljon. Terveisiä Suomeen mun ihanalle perheelle ja parhaille ystäville! Onneksi tulen pian käymään, sillä ikävä on jo kova <3

2009/10/22

On prend le métro?

Hugo rakastaa metroja. Eteenkin vanhoja metroja. Oikeastaan uusista se ei pidä ollenkaan.
Hugon päivän kohokohtia on, kun se pääsee metrolla dagikseen ja sieltä takaisin kotiin päin. Aamulla saattaa mennä kiukutteluksi, jos metro sattuu olemaan uudempi malli, sillä silloin ei ole aikaa odottaa uutta, kun kaikki dagiksessa odottavat (niin kuin tänäänkin myöhästyttiin 09:00 alkavasta metsäretkestä, kun pukeminen ei meinannut sujua ollenkaan the Hugo Shown takia :-D). Silloin on tehtävä kompromissi: jos hakiessa vastaan tulee uusi metro, voidaan odottaa seuraavaa (ja vain yhtä seuraavaa :-D) jos se sattuisi olemaan se vanha metro. Onneksi kaksi kertaa odotus on ollut sen arvoinen, siis Hugon mielestä :-D En tahdo edes tietää millainen kiukuttelu siitä alkaisi, jos peräkkäin kulkisi kaksi uutta metroa, hui.

Tänään ilta on ollut tosi rankka. Eilen olin niin väsynyt, että kun tuuditin pikkuneitiä uneen, meinasin nukahtaa itsekin. Tänä aamuna muistin ottaa kuitenkin C-vitamiinia ja se oikeasti ihme kyllä auttoi mua jaksamaan paljon paremmin! Mun selkä on myös tullut tosi kipeäksi Sofian kantamisesta ja rattaiden työntämisestä, kun en oo fyysisesti tottunut sellaseen vielä ollenkaan.

Tän päivän hankaluus fyysisen väsymyksen ja kivun lisäksi on ollut myös henkistä. Illalla Hugo alkoi taas (vasten normaalia käyttäytymistään) kiukuttelemaan ja itkemään oikein kunnolla. Se kääntyi ensimmäistä kertaa tän viikon aikana oikein kunnolla mua vastaan, eikä tahtonut apua multa ollenkaan, vaan auttajan täytyi olla äiti. Yritin ystävällisesti selittää, että äiti tekee nyt ruokaa (kyse oli siis niinkin pienestä asiasta kuin television äänen volyymista, jota piti laittaa kovemmalle), joten minä voin auttaa äitin sijasta, mutta se ei niin vain käynyt. Tällä viikolla ollaan keskusteltu nyt joka ilta siitä, että Hugo ei ole ehtinyt käsittelemään edellisen au pairin lähtöä ollenkaan, sillä tulin samana päivänä kun edellinen lähti, mikä ihan varmasti sekoittaa lapsen pään. Sen takia Hugo on ollut nyt tavallista rauhattomampi, sillä se kokeilee mun hermoja, sekä kiukuttelulla ja avun tyrmäämisellä ikävöi selvästi edellistä hoitajaansa. Välillä siitä tulee surullinen olo, mutta pitää vaan yrittää asettua lapsen maailmaan ja koittaa jaksaa. Lapset ei tahallaan aiheuta pahaa mieltä kenellekään henkilökohtaisesti, sillä ne ei vielä ymmärrä miltä niiden oma käytös saattaa muiden mielestä tuntua.

Onneksi tuotakaan kiukuttelua ei kestänyt koko iltaa ja seuraavana hetkenä Hugo tulikin jo mun syliin katsomaan telkkaria ja tarjoamaan mulle suklaata :-) Hän on todella suloinen poika ja tietää kyllä hyvin miten kuuluu käyttäytyä.

Nyt mie meen nukkumaan, kun kerrankin pääsen sänkyyn jo kymmeneltä! :-) Kohta alkaa viikonloppu ja ensimmäiset vapaa-ajat! Taitaapi tulla reissu kohti keskustaa :-) Bonne nuit!

2009/10/20

Heja Sverige!

Huuh! Nyt on pakko yrittää päivittää tätä blogia (vaikka väsymys painaa ja netti tökkii...), sillä viime viikonlopun jälkeen on ehtiny tapahtua jo paaaljon!

So I'm finally here! Saavuin tänne Tukholmaan sunnuntaina 16:50 lentäen Arlandan lentokentälle, josta perhe tuli hakemaan mut saatettuaan ensin edellisen au pairin satamaan. Kentällä tapasin ensimmäistä kertaa perheen isän ja Sofian isoveljen Hugon (joka nukkui kyllä sillä hetkellä isänsä sylissä). Mun kauan paniikissa harjottelemat ranskan tervehdykset meniki melkeen ihan sivusuun, kun hän tervehti mua lopulta englanniksi :-D Noh, eipä se mua haitannut, sain mä sanottua kuitenkin hyvää iltaa, bonsoir, kuitenkin ranskaksi.

Kotimatkalla Sundbybergiin (Duvbo) Hugo nukkui ja Sofia itki väsymyksestä kun takana oli ollu niin raskas päivä. Normaalisti Sofia ei pieneksi lapseksi itke turhan paljoa, vaan mielummin nauraa ja hymyilee, mikä sopii tietenkin mulle :-) Kotiin päästyämme vanhemmat esitteli taloa ja näytti mulle mun oman huoneen. Tää talo on todella viihtyisä ja kotoisa ja sijaitsee hyvin idyllisellä ruotsalaisella omakotitaloalueella. Se on tietenkin punainen, jonka pihalla on valkoinen aita ja leikkimökki - vielä perunamaa puuttuisi :-D Tässä on kolme kerrosta: ylhäällä vanhempien, Hugon ja Sofian makuuhuoneet ja yksi ylimääräinen vieraille tarkoitettu huone, sekä wc. Keskikerroksessa on olohuone (johon on sijoitettu myös ruokapöytä), keittiö ja toinen wc. Alakerrassa on työhuone (jossa mä käytän nettiä, koska langaton ei toimi), sekä mun huone, josta on ovi myös tilaan, minkä kautta pääsee autotalliin. Kuvia pistän heti kun ehdin!

Kotikierroksen ja muiden käytännönasioiden läpikäymisen jälkeen istuttiin ruokapöytään syömään piffiä, perunaa ja fetasalaattia, nam! Melkeinpä heti sen ja Hugon shown (jota on kestänyt nyt ihan hyvin nää pari päivää :-D) jälkeen olikin jo aika mennä nukkumaan, kun kello löi jo paljon ja kaikki alko olla tosi väsyneitä. Maanantaina oli kuitenkin luvassa aikanen herätys (siis mulle, kun oon kesäkuun jälkeen voinut nukkunua niin myöhään kuin on vaan huvittanut, koska ei ole ollut töitä tai koulua, jonka vuoksi on täytynyt nousta aikasin aamulla) sillä oli Hugon dagis päivä!

Maanantai lähti käyntiin kiireellä, koska meinasin nukkua jo heti ensimmäisenä aamuna pommiin :-D Pistin herätyksen (joka ei kyllä ole niinkään herättävä, kun äänenä toimii Amélie elokuvassa soinut kaunis Complime, joten sitä voi ihan mielellään jäädä kuuntelemaan puoli unessakin :-D) soimaan 6:30 ja länttäsin sen normaalisti kiinni ja kun mun puhelimen torkku ei jostain syystä hälytä (pitää sekin erikseen näköjään säätää jostain), niin 5min tuntuu helposti tunnilta ja seuraavan kerran säpsähdin hereille melkeen 7:30 ja kahdeksalta pitää olla jo antamassa Hugolle aamupalaa ja lähteä sen jälkeen dagikseen. No ehdin kuitenkin hyvin, sillä muutkin perheenjäsenet oli nukkunut vähän pidempään, onneksi.

Aamupalan jälkeen perheen isä Fabian (tajusin etten ole maininnut vanhempien nimiä vielä kertaakaan) lähti näyttämään mulle reitin Hugon dagikseen (joka oli muistettava hyvin, sillä päivällä piti jo hakea Hugo Sofian kanssa rattailla ihan yksin!) koska sillä sattu olemaan vapaapäivä kotona. Hugon dagis (eli siis päiväkoti) sijaitsee Kistassa, joka on täältä katsottuna parin bussipysäkin ja yhden metropysäkin välimatkan päässä. Tässä svensk & finsk dagiksessa on paljon lapsia, joiden ainakin toinen vanhemmista on suomalainen, niinkuin Hugollakin. Päästyämme perille ja tajuttuani reitin (joka ei ollutkaan yhtään niin vaikea kuin olin kuvitellut) sanottiin Hugolle heipat ja lähdettiin takas kotiin. Kotona Fabian meni tekemään töitä alakertaan ja minä pidin pikkuneidille seuraa, kunnes se nukahtikin pienille päiväunille. Sofia nukkuu tosi lyhyitä päikkäreitä, yleensä vaan noin 3omin, mutta nukkuu sitten heräämättä läpi yön ja heräilee seitsemän aikoihin aamulla.

Herättyään ja syötyään oli jo melkein aika lähteä hakemaan Hugoa. Matka menikin tosi hyvin, vaikka meinasin vähän alkaa panikoimaan bussissa, kun ovet meni kiinni ennen kun ehdin Sofian ja rattaiden kanssa ulos ja jouduin huutamaan (på svenska, amagad...) kuskille anteeksi ja kiitos :-D Muitakin tilaisuuksia on jo ehtinyt tulla, milloin _olisi pitänyt_ puhua ruotsia, vaikka kaupoissa en olekaan ehtinyt vielä asioimaan. Nimittäin naapurit ovat ehtineet jo kysellä minusta ja lapsista, ja vaikka olen ymmärtänyt kysymyksen, olen automaattisesti mennyt puhumaan englantia (ja sitäkin todella sönkötin väärillä aikamuodoilla niin, että Hugonkin ikäiset osaisivat varmasti paremmin kuin minä), vaikka lupasin itselleni että edes yrittäisin. Mutta kun menen lukkoon ja nolostun, niin kielillä puhumisesta ei tule yhtikäs mitään. Sen varmasti tän perheen isäkin on huomannut :-D Mitäs mennyt puhumaan että osaa ranskaa, kun ei englantiakaan osaa, haha! No mutta ehkä tää kielimuuri selviää sitten ajan kanssa, hope so.


Maanantai-iltapäivä sujui piirrettyjä katsellessa ja vähän leikkiessä ennenkuin äiti Tiia saapuikin jo töistä kotiin kuuden aikaan. Periaatteessa mulla alkaisi vapaa-aika suunnilleen siinä vaiheessa (tehdään työsopimus myöhemmin), mutta en ole tietenkään viitsinyt häippästä koneelle blogin kimppuun heti kun perheen äiti on tullut töistä. Olen jäänyt lasten kanssa olohuoneeseen leikkimään tai katsomaan piirrettyjä sillä välin kun äiti on valmistanut ruokaa. Noin kahdeksan aikoihin Hugo ja Sofia kömpii yläkertaan nukkumaan ja tuolloin olen voinut tulla esimerkiksi koneelle päivittämään kuulumisiani (tai siis nythän mä näitä vasta päivitän :-D). Kuitenkin tässä vaiheessa iltaa olen jo todella väsynyt ja tekisi mieli mennä vaan nukkumaan, koska tiedän että herääminen tulee olemaan taas taistelua.


Huh, tossa oli vasta maanantai ja tänään eletään jo tiistaita. Jaksankohan mä vielä kirjottaa? I try.

Päivä meni suunnilleen samalla tavalla kuin eilinenkin, mutta nyt olin Sofian kanssa yksin kotona päivällä, sillä Fabian lähti eilen jälleen töihin Brysseliin. Aamulla äiti vei töihin mennessä Hugon dagikseen (sillä siellä oli jonkinlainen lasten kehityskeskustelu) ja minä jäin leikkimään kotiin Sofian kanssa. Päikkäreitten jälkeen lähdettiin käymään viereisessä leikkipuistossa keinumassa ja pyörimässä muissa kivoissa härveleissä. Otin Sofiasta todella söpöjä kuvia, jotka lisään tähän päivitykseen myöhemmin :-)





Puoli neljän aikoihin lähdettiin jälleen hakemaan Hugoa dagiksesta. Matka Sofian kanssa meni eiliseen verrattuna huonommin, sillä tyttö oli todella väsynyt, eikä malttanut pysyä rattaissa ollenkaan ja siinähän pieni itkukin tuli. Dagiksessa sattui myös ensimmäinen lastenhoitomokani. Sanoin Hugolle että pitää Sofiasta tiukasti kiinni pienellä lastenpenkillä sillä aikaa kun käyn ravistelemassa hiekkaset kurahousut ja kun tulin takaisin, Hugo ehti jo päästää irti ja Sofia mätkähti lattialle. Itkuhan siinä tuli, mutta ei onneksi sattunut pahasti, vaikka tunsin itseni silti sillä hetkellä kauheaksi hoitajaksi. Olisi pitänyt tajuta ettei (melkein) neljä vuotias vielä osaa pitää niin hyvää huolta pienimmistään. Stupid me, noh opinpahan virheistäni.

Kotona katseltiin taas piirrettyjä ennenkuin äiti tuli kotiin, jonka jälkeen alkoi taas Hugo käymään vähän ylikierroksilla. Hugo ei kuulemma oikeasti ole näin rauhaton, vaan luultavasti reagoi sillä tavalla ikävään vanhaa au pairia kohtaan ja varmasti minuunkin. Silloinkin kun Fabian on töissä Brysselissä, Hugo ei tahdo jutella isänsä kanssa puhelimessa ihan selvästi vain ikävänsä vuoksi, vaikka ei osoita sitä sanomalla ääneen. Ehkä se hurjastelukin laantuu siitä vielä aikanaan :-) Hugo on silti aivan ihana ja suloinen poika, joka tykkää jutella paljon ja antaa haleja!

Mutta nyt kello on jo ihan liikaa au pairille, sillä huomenna on taas uusi päivä lasten kanssa. Olisin halunnut jaksaa vielä kirjoittaa viimeisestä viikonlopustani koto-Suomessa, sillä viime perjantaina näin esimerkiksi kauan odottamani lempparin, Massive Attackin soittamassa jäähallissa! Sitten sunnuntaina vietettiin meillä mun pienimuotoisia läksiäisiä ihanien ystävieni (vaikka liian moni puuttuikin!) kanssa <3

2009/10/12

99 Luftballons!

Kirjotanpa samantien sitten uudestaan, kun haluan jakaa vähän kuvia viikonlopulta! Lauantaina vietettiin siskon kaverin synttäreitä, jonne minäkin sain ilokseni kutsun. :)

Synttäreitä edeltävänä päivänä sisko taas valmisti tapansa mukaan jotain ihanaa sinne tarjoiltavaksi. Tällä kertaa se oli herkullista tomaatti mozarella pitsaa, yumm! Hyvänä kokkina mun sisko on myös maailman paras askartelemaan ja koristelemaan lahjoja ja kortteja. Ne näyttää aina niin ihanilta, että niistä jokaisen vois vaikka kehystää. Niiden lisäksi se halusi yllättää ystävänsä vielä jollain tavalla. Se oli päättäny ostaa heliumia ja pumpata ison kasan ilmapalloja synttäreiden kunniaksi! Niitä pidellessä teki mieli lähteä lentoon. :)





Perille päästyämme pöytä notkuikin jo herkkuja täynnä. Sankari oli leiponut ihanan suklaakakun, kreikkalaisen piirakan, sekä valmistanut myös raikkaan fetasaatin, ahh! Boolikin oli erittäin onnistunut (perustellen sillä että se hupeni hetkessä), joten kyllä kelpasi!



Sytytä kynttilät ensin reunoilta ja sitten keskeltä... eiku?
Ainakin sillä takaat lukuisia palovammoja itsellesi :--D




Koko Krunalle piti tietenkin näyttää missä juhlitaan!



Lahjojakin tuli :)


Omnomnom!!

Marianne päätti pumpata pallon niin täyteen ilmaan, että se räjähti hetken kulttua omia aikojaan.

Herkuttelujen ja korkkailujen jälkeen meidän piti lähteä jatkoille ilmapallot mukanamme, mutta arvata saattaa ettei niitä ollut enää jäljellä sen jälkeen kun porukkaa rupesi valumaan sisään enemmän, joten homma meni kokonaan tiku ja takuiluksi (viitaten heliumiin ja siitä syntyvään ääneen!) :--D Kiva ilta oli kuitenkin kaikin puolin! Kiitokset synttärisankarille siitä :)

Chapter one

Ajattelin aloittaa tämän blogin kirjoittamisen jo vähän ennen Ruotsiin lähtöäni. Olkoon tämä nyt sitten vaikka sellainen harjoittelu kokeilu, kun oon muutenkin luonnostaan niin tajuttoman hyvä kaiken uuden kanssa mikä vaan liittyykin tietokoneisiin... nhaat!

Mutta aloitetaan siis nyt aivan alusta. Sain viime keskiviikkona kuulla että mut valittiin au pairiksi Ruotsiin. Pistin hakemuksen oikeastaan ihan hetken mielijohteesta, kun tilanne töiden ja opiskelun suhteen oli näyttäny jo hetken huonomman puoleiselta. Sainkin yllätyksekseni vastauksen jo heti seuraavana päivänä sähköpostiini, jossa sanottiin että vaikutin hakemuksessa lähes täydelliseltä au pair ehdokkaalta ja mut kutsuttiin samantien haastatteluun. Odotin kuukauden verran hermona tapaamista perheen äidin kanssa, joka saapui Helsinkiin haastattelemaan muutamaa ehdokasta mun lisäkseni. Lopulta tapaaminen sujuikin erittäin hyvin, enkä ollutkaan yhtään niin jännittynyt kun olin kuvitellut. Muutama päivä haastattelun jälkeen olin jo vaipua epätoivoon, kun päätös hakijoista oli niin hankala. Lopulta kuitenkin perhe päätyi muhun ja siinä sitä oltiin itkun ja ilon sekaisin tuntein tajuamatta mistään mitään!

Aikaa lähtöön on järkyttävän vähän. Lähden siis jo ensi sunnuntaina tai maanantaina lentäen kohti Tukholmaa. En oo yhtään saanu järjesteltyä mitään tavaroita tai vaatteita, mitä mä ottaisin sinne mukaani. Naisethan luonnollisesti (tai nyt puhun ainakin omasta puolestani) pakkaa viikon lomamatkalle 2/3 turhaa tavaraa, ni öh mitäs sitten tapahtuu kun reissun pituus tulee olemaan yli puoli vuotta? Tuloksena ainakin epäjärjestys ja kaaos pään sisällä. Nyt mun ajatukset pyörii lähinnä ystävien parissa. Viikossa tahtoisin ehtiä näkemään mahdollisimman monta kaveria ennen lähtöäni, että saan haleja otettua varastoon! :)

Mun Sverige-koti sijaitsee rauhallisessa ympäristössä Duvbossa, n. 30min matkan päässä Tukholman keskustasta, mikä onkin mun mielestä ihan täydellinen sijainti lapsiperheille. Mun perheeseen kuuluu suomalainen äiti (thank god :-D) ja belgialainen isä, joka puhuu ainoastaan ranskaa (ja onneksi myös englantia, ettei kommunikointi tule olemaan täysin elekieltä), sekä perheen lapset Hugo (kohta 4v.) ja pian vuoden täyttävä Sofia. Tämän pienen neidin ehdinkin jo tavata Helsingissä äitinsä mukana haastattelupäivänä ja hänet nähtyään ymmärsin ettei hakemuksessa turhaan puhuttu Sofiasta "hymytyttönä." :)

Tärkeiden ystävien ja perheen hyvästelemisen, sekä järkevästi pakkaamisen lisäksi panikoin *yllätys yllätys* kielten puhumisesta. Oon aina ollu tosi ujo avamaan suutani ulkomailla tai ihan vaan täällä Suomessakin, jos esimerkiksi joku eksynyt turisti tulee kysymään neuvoa. Siinä tilanteessa mä oon kyllä enemmän se eksynyt pieni rukka.
Oon opiskellut muutaman kurssin ranskaa lukion 1-2 luokalla, mutta mitä mä siitä nyt enää muistaisin... Sen takia mun yöunet onki mennyt tän viikon aikana, kun oon puoliunessa hokenut ranskalaisia sanoja bonjour ja enchanté perheen isän tapaamista varten. Vaikka lausuisin ne omasta mielestäni lähes täydellisesti edellisenä iltana, mä niin tiedän että h-hetken tullen mun suusta pursuaa jotain epämäärästä puuroa.
Tilannetta ei yhtään auttanu myöskään se, että mun ystävä (joka puhuu ranskaa ihan täydellisesti, hmph) pelotteli mua tän isän sinuttelusta. Pääsääntöisestihän Ranskassa vanhempaa ihmistä teititellään ja aina varsinkin ylempiarvoista. Nyrkkisääntönä on, että mikäli et tunne toista henkilöä ja tämä on yli kaksikymppinen, hyviin tapoihin kuuluu teitittely, ellei toinen itse ehdota sinuttelua. Eli mut niin lähetetään sieltä mun huonojen käytöstapojen takia takasin... :--D No toivottavasti ei.

Mä oon sen takia niin helpottunut että perheen äiti puhuu suomea, etten oo koko ajan täysin peukalo keskellä kämmentä. Koska niin, vapaa-ajallahan mä tuun käyttämään sitten ruotsia... Eh, mikä ihana kielten tulva mulle tulee yhtäkkiä! Ranskaa, ruotsia ja englantia - saa nähdä kuinka kauan joudun elämään siellä kieli täysin solmussa.

Mulla on onnekseni kuitenkin Ruotsissa odottamassa mun "tukijoukko", nimittäin serkkuni asuu siellä kahden tyttärensä kanssa. Kun mä sitten vihdoin kerroin tulevani sinne au pairiksi (lukuisten työehdotusten jälkeen, vai oliko ne määräyksiä? :-D), serkku oli siitä hyvin innoissaan ja niin minäkin, sillä ihan hävettää että oon viimeks käyny siellä varmaan nuoremman tyttären ristiäisissä ja en edes kehtaa kertoa monta vuotta siitä on aikaa. Eli olisiko jo aikakin treffata, nyt kun aikaakin on vähän enemmän? :--D

Mutta tosiaan tämän blogin tarkoituksena on kertoa kokemuksistani au pairina ja koska nykyään kynä ja paperi ei enää riitä, niin olkoon tämä rakas päiväkirjani, jonka haluan jakaa myös kanssanne! Tämä on myös erittäin helppo tapa kertoa kuulumisia, sillä jos yksitellen soittelisin perheeni lisäksi Ruotsista rakkaille ystävilleni, puhelinlasku voisi olla sen seurauksena ihan mukava. Tottakai tulen pitämään myös (hetkonen... tällänen pieni välireportti - TUOLLA SATAA LUNTA??!!) puhelimella yhteyttä, joten älkää olko huoleti. Täytyy vaan hankkia toinen liittymä, ettei tule kalliiksi! Toivoisin myös saavani postia, sillä kirjeet (ja paketit ;-)) on mitä ihanin tapa pitää yhteyttä. Toisen tutun käsialan näkeminen antaa hyvin lämpimän tunteen silloin kun tietää olevansa välimatkan päässä rakkaistaan. Se viestittää välittämistä toisesta muutenkin eri tavalla kuin esimerkiksi vaikkapa tekstiviesti, sillä kirjeen kirjoittaja on nähnyt hiukan enemmän vaivaa toisen eteen.

Nyt kuitenkin päätän tämän ensimmäisen lukuni tähän, josta tuli taas yks kaks hieman pitempi kuin ajattelin. Au revoir everyone! <3