2010/05/06

Blogfailin'

Juuri kun pääsin selittämästä kaverilleni miten en ole millään pystynyt päivittämään blogiani viikkoihin siitä syystä että tietokoneeni ei yhtäkkiä tunnista kameraani, eikä kuvien lisääminen onnistu, tajusin kirjoittaneeni Käynnistä-valikon Aloita haku kohtaan Nikon D80, mikä ei edes ole kamerani malli... (?!!?) Etsin siis aivan väärää kameraa, joten ihmekös niitä kuvia ei löytynyt.

Tässä reippaan kahden viikon aikana olen ehtinyt viettää mm. viikonlopun hurrien aka serkun perheen seurassa, sekä juhlinut ensimmäisen ja varmasti viimeisen vappuni ylioppilaslakki päässä (=lame) Helsingissä, sillä joka kerta sen laskiessani vain hetkeksi johonkin, en enää sen hetken kuluttua muistanut sen olinpaikkaa millään. Saa siis tulevaisuudessa kellertyä kauniin keltaiseksi jossain kaapin perukoilla kaikessa rauhassa.


Yli puolen vuoden aikana täällä ollessani täytyy nolona tunnustaa että kaikenlainen kulturelli toiminta on jäänyt minulta aika lailla kokematta. Ei sillä ettenkö olisi halunnut käydä katselemassa esimerkiksi erilaisia taidenäyttelyitä, mutta kun yksin sitä nyt useimmiten valitsee rankan viikon jälkeen mielummin ostoskeskuksen haahuiltavakseen kuin jonkin aivoja vaadittavan nykytaidemuseon. Siksi otinkin mielelläni vastaan ehdotuksen serkultani pienestä retkestä viehättävään pikkukaupunkiin Mariefrediin katsomaan vanhaa keskiajalla rakennettua Gripsholmin renesanssilinnaa. Seura kelpaa aina!


Mutta kuinkas ollakaan. Linna oli kiinni turisteilta vielä huhtikuun ajan, emmekä päässeet tutustumaan neljän eri vuosisadan mukaan sisustettuihin huoneisiin. Olisin niin halunnut päästä pomppimaan herttua Kaarlen makuuhuoneen muhkeaan sänkyyn. Sääli. Hyvin se aika kului kuitenkin sitä porkkanakakkuakin mussuttaessa... ;-)


Vappu meni ohi hurahduksessa, niin kuin kaikki hyvä aikanaan. Oli pitkästä aikaa aidosti hauska vappu ja vaikka yleensä kaupunkiin lähteminen on ollut aina varma floppi, niin tällä kertaa sekään ei aiheuttanut huonoa makua suuhun. Paitsi ehkä aamulla. Tilanteen sai kuitenkin korjattua nopeasti hyvällä seuralla, muutamalla elokuvalla ja pitsalla. Näitä iltoja lisää, nom!

Paluu arkeen tuntui taas siltä kuin olisin hypännyt lentokoneesta jumiin jääneen varjon kanssa. Maanantaina heräsin jo valmiina uuteen työviikkoon kurkku kipeänä ja nenä ihan tukossa. Miksei muuten ruotsalaiset myy kunnon kurkkupastilleja? Läkerolsit on hyviä, mutta ei ne kyllä kurkkukipuun auta yhtään ja Fisherman's friendejä olen vihannut aina. Kuka hyväntahtoinen suomalainen haluaisi lähettää minulle askin omenan makuisia Mynthoneita?

Nyt kun päästiin jälleen tähän tuttuun valitusosioon, niin tilitän teille samantien viikon loputkin kuulumiset. Viikot 18 ja 19 (eli tämä ja seuraava) oli kalenterissani pyhitetty tulevalle pääsykokeelleni, johon en sitten saanutkaan postissa kutsua. Fuck that shit. Nyt sitä ollaan jälleen kerran yhtä kymysysmerkkiä lähitulevaisuuden suunnitelmien kannalta. Yksi vaihtoehto olisi yksityinen koulu, mutta sitä kun ei ihan seitsemää tonnia joka päivä taskussa kanna ja lainan ottaminen ilman tuloja ei tule edes kysymykseenkään. Mutta voithan sie aina tulla tänne syksyllä takaisin! Juu tai sitten mie en tuu. Mol.fi, olet ainoa oljenkorteni. Vai tarjooko joku hyväntahtoinen suomalainen mulle töitäkin?

Ja sitten eilinen... Ehdottomasti hirvein aamuni täällä tähän mennessä. Vihaako joku yhtä paljon ruskeita paperisia biopusseja kuin minä? Mitä sinne voi ylipäätänsä heittää että se pohja pysyisi ehjänä kuljettamalla sitä paikasta A paikkaan B? Oikein innokkaana tyhjensin koko jääkaapin vanhoista ruoantähteistä ja sain ängettyä biopussiin tavaraa yli turvarajojen. Nosto, kaksi askelta, kaikki lattialla.

Noin tunnin lattioiden luuttuamisen jälkeen olin hiestä märkä ja valmiina lyömään hanskat tiskiin, mutta kaikki oli vasta alussa. Tunnollisena au pairina pesin tietysti myös samalla olohuoneenkin lattiat, kerta moppi jo valmiiksi hiersi kädessä. Tämän jälkeen oli Sofian murojen vuoro. Laitoin ne hetkeksi pöydälle odottelemaan ja kipasin hakemaan keittiöstä itselleni kahvia. Seuraavassa kuvassa Sofia pitelikin ylösalaisin olevaa murolautasta käsissään. Lattian pesu numero kaksi.

Tässä on nokkamuki (joka on niin tiukka, etten saa sitä itsekään kunnolla avattua) - olehyvä ja juo nätisti. Keittiöön asti kantautui pahaenteinen tip tip tip... Onko mahdollista? Maidot lattialla ja minä hymyilen! Kello kahteentoista mennessä lattiat pesty kolme kertaa. Huhhuh... Tämä hulvaton kuvasarja on syystä tallennettu puhelimeeni, jotta voin kesällä riippumatossa loikoillessani nauraa kaikelle tapahtuneelle ja huokaista helpotuksesta. Nyt ei naurata.

<3 Paju

Ps. Voimia rakkaalle iskokselle! Olet mielessäni joka ikinen päivä.

2 kommenttia:

  1. Haha... mun ei tarvinnu odottaa kesää - toi lattianpesu nauratti jo tänään. nyt kun sä kerran sen niin hyvin jo osaat niin täällä hurrien luona sitä voisit myös käydä harrastamassa! ;)
    <3

    VastaaPoista
  2. Joo meikä tulee! Istutan ne kukat siinä samalla... ;-)

    VastaaPoista