2010/06/10

Till Helsingfors

Lähtö klo 11. Bussilla pari pysäkkiä lähimmälle metroasemalle. Metrolla keskustaan, perillä noin klo 11.3o. Arlanda Expressillä lentokentälle - olen varmasti klo 12 mennessä lähtöselvityksessä... Mites se matkasuunnitelma nyt näin pahasti pääsi kusemaan? Kyllä vissiin tällä matikkapäällä. 1+1=3!

Luulin kyllä varanneeni tarpeeksi aikaa painavan muuttokuorman raahaamiseen viime perjantaina, mutta tiskille saapuessani virjailijan ilme kertoi toista. Matka oli suoraan sanottuna yhtä helvettiä ja ongelmia toisen perään. Keskustaan asti kaikki sujui hyvin, mutta kun oli aika ostaa junalippu automaatista, kalliit minuutit (ja kruunut) valuivat hukkaan. Sain jotenkin maksettua kolminkertaisen summan junalipusta visallani yhtäkään lippua automaatista kuitenkaan saamatta, jonka jälkeen jouduin ostamaan lipun käteisellä. Siinä ajassa Arlanda Express ehti varmaan kentälle ja takaisin.

Juostessani tiskille ja asettaessani painavan matkalaukun hihnalle, virkailija katsoo passiani ja kysyy minne päin olen menossa. Till Helsingfors klockan 12:55! Kelloon vilkaisusta (12:20) ja silmien pyörityksestä päätellen en ole lähdössä yhtään minnekään. Virkailija ehdottaa että lähtisin ilman laukkujani koneeseen. No tuleeko ne sitten seuraavalla koneella perässä? Eivät toki, ne jäävät sitten tänne. Jos haluat laukut, sinun on matkustettava niiden kanssa. Idiootti virkailija, miksi edes ehdotat jotain noin typerää... Virkailija ehdottaa seuraavaa lentoa tunnin kuluttua. Potkin laukut vihaisena syrjään ja menen vessaan pillittämään.

Hetken rauhoituttuani palaan tiskille ja pyydän virjailijaa siirtämään minut 14:10 lähtevälle lennolle Helsinkiin. Tästäkin oltaisiin säästytty ilman kohtausta, ellei klo 16:30 ajanvaraus lääkärille olisi peruuntunut tämän takia. Sen verran tiedän, että virkailijan tulisi osata bookata asiakas seuraavalle lennolle tietokoneelta parilla napin painalluksella, mutta sitä tämä nuori tsekkarineiti ei selvästikään osannut tehdä. Useiden puheluiden ja selvittelyjen jälkeen minulla oli aikaa siirtyä lähtöselvityksestä portille alle 20 minuutissa. Now it's OK! Please hurry up! No eipä tässä ole juuri muitakaan vaihtoehtoja...

Ei ne ongelmat vielä siihenkään loppuneet. Turvatarkastuksessa juuri minun kohdallani hihna jumiutui ja jouduin odottamaan kärsimättömänä käsimatkatavaroitani. Riuhtaisin törkeästi harmaan laatikon itselleni ja tyhjensin sen muita ennen. Tarkistin lipustani pikaisesti vielä porttinumeron ja kiiruhdin koneeseen. Sattumoisin silmiini osui lipun alanurkasta myös paikkanumero, joka tarinaan sopien oli tietenkin numero 13. Kavereikseni sain molemmille puolilleni kaksi bisnesmiestä, joista toinen oli hikinen ja hengittäessään vinkuva läski ja toinen oikea vitsiniekka joka totesi minulle että keskipaikka on vähän niin kuin lottovoitto, vai mitä!


Lopulta pääsin kuin pääsinkin Töölön Mehiläisen kautta kotiin lepäämään ja viettämään ansaittua viikonloppua, vaikkakin kipeänä tosin. Se ei kuitenkaan estänyt minua juhlimasta maailman ihaninta ja niin tajuttoman kaunista ylioppilasta lauantaina! Onnea vielä rakas Mamsy!

Vaikka lupasin olla valittamatta siitä kivun ja tuskan määrästä, jotka uudet kenkäni minulle illan aikana aiheuttivat, niin ai vi***per*e*epil*usaa*n*helve**i. Niiden osalta jatkot vietettiin Koffissa kontaten ja rymyten ykköslonkeron (ihan tahalteen ostin... shh...) voimin, jonka jälkeen matka jatkui Makuunin kautta kotisohvalle parhaimman viereen pitsan ja elokuvan kera, nom!


Sunnuntain paluumatka Tukholmaan (joka oli muuten viimeinen!!) ei sujunut myöskään ilman häiriötekijöitä. Helsinki-Vantaan lentokentälle päästyäni kuulin erään pikku äpärän huutavan muille perheenjäsenilleen: hihihi kattokaa tolla naisella on iso pylly! Käännyin, eikä takanani ollut muita naisia lisäkseni. Olisinkohan voinut vain ihan vahingossa tönäistä isolla ahterillani sen pikkupojan liukuportaita alas?

Bussia odotellessani eteeni ilmestyi oikea Romeo (varmaankin nimeltänsä joko Abdi, Hafid tai Muhammed - ei voi kovinkaan pieleen arvaukset mennä...), joka kysyi saisiko esittää minulle pienen serenadin. Ajattelin kohteliaan kieltävän vastauksen riittävän, mutta selvästikään viesti ei mennyt perille. Taisin viettää elämäni kiusallisimmat minuutit katse tiiviisti puhelimeeni naulittuna, jonka aikana kuuntelin epävireistä sovitusta Jacksonin kappaleesta You are not alone, jonka meinasin tylysti keskeyttää huutamalla väliin: well obviously I'm not!

<3 Paju

Ps. Viimeinen viikonloppu Tukholmassa edessä!! Vad skulle jag göra?


4 kommenttia:

  1. Hahaa! Kiitos Emma ;-) Kiva kun jaksat lukea mun hölmöjä juttuja!

    VastaaPoista
  2. no LOL, kuulostaa niin tutulta noi lentokenttäsekoilut. :'D
    tee lumi

    VastaaPoista
  3. Tell me about it... :-D

    VastaaPoista