2012/12/31

viimeistä viedään

Onko raketit esillä ja skumppa kylmässä? Paljettimekon sijaan ajattelin itse pukeutua siihen tuttuun siniruutuiseen ja viettää uudenvuodenkarkelot kassalla perunasalaattia ja prinssinakkeja myyden. Kuten jo vuosi sitten mainitsin, ei uudenvuodenaatto ole koskaan tainnut olla täällä päässä se juhlista onnistunein. Suunnitelmat vaihtuvat tuntia ennen h-hetkeä ja lähtölaskennan alkaessa huomaat seisovasi yksin Tähtitorninmäellä sädetikkua pidellen. Katkeran teinin puhetta, anteeksipyytelyt eivät auta.
Aitojen ilotulitteiden sijaan tyydyn katselemaan virtuaalipaukkuja älypuhelimeen ladattavien applikaatioiden avulla. Ehdin toivottaa itselleni railakasta uutta vuotta ennen kuin herätyskelloni muistuttaa alkavasta aamuvuorosta.
Ja jotta hommaan saataisiin lisättyä ripaus huumoria, tässä uudenvuodentoivotukset vuosien takaa. Siskoni knows how to paardi, samaa ei voi sanoa kuitenkaan tuosta Ramboa muistuttavasta pojasta. Vakavaa vuodenvaihdetta kaikille lukijoilleni!

2012/12/27

iskokselta

Pursuuko teilläkin konvehdit ja laatikot jo korvista? Kolme päivää jouluruokaa ja vatsa huutaa armoa. Tosin, perinteisen joulukinkun tilalta lautaselle päätyi tänä vuonna kikhernejauhoista valmistettua kinkun korviketta. Ai niin, unohdinko kertoa että minusta tuli kasvissyöjä? Katsottuani kotimaisen dokumenttielokuvan teollisesti tuotettujen elintarvikkeiden matkasta ruokakaupan hyllylle, jäi makkarat seuraavana päivänä ostamatta. En väitä, etteikö kinkun syömättä jättäminen olisi ollut aattona vaikeaa, päin vastoin. Vegaanimurkina sen rinnalla oli kieltämättä aika surullisen makuista. Ajatus liukuhihnalle lahdatuista possuista sotii kuitenkin vastoin eettisiä periaatteitani. Jos lihaa tekee jatkossa mieli, kuten kalaa, on sen oltava luomua. Joku saattaa tikahtua nauruun ja miettiä miten yksi toisensa jälkeen hurahtaa villitsevään trendiin aidon ruoan puolesta. Senkus! Onko ympäristöystävällisempää hypeä vielä keksitty? I'm in.
Jottei jutut menisi täysin tofunakiksi, keskitytään siskoltani saamiin joululahjoihin. Pakkausmuotoilijan paketeista paljastui alunperin Lahden joulumyyjäisiin valmistettuja origamikoristeita, jotka ripustin kotona kultaisiksi maalattuihin pihlajanmarjaoksiin.
Viime jouluna suuren suosion saavuttanut mysli palasi purkissa purkissaaa, aijaijaijaaaiii
Sori. Muistaako joku Pelle Positiivin? Ei olisi välttämättä pitänyt muistuttaa.
Etsä tiedä kuka mä oon? Siskoni oli askarrellut lahjaksi kaksi laaserleikattua Paju-sormusta. Osaan kuvitella itseni muutaman siiderin juoneena heilumassa tanssilattialla nyrkit ojossa ja esittelemässä itseni sormuksien avulla.
Saanko esitellä, urhea lumileijonamme Benkku. Tottelee toisinaan myös nimiä Bengt Åke, Bilbo Reppuli, Kuningas Arthur ja Benjamin Button.
Vilkutetaan hyvästiksi leppoisille joulupyhille ja suunnataan jännityksellä kohti märkää, räntäsateen toivottamaa uutta vuotta. Lisää joululahjoja luvassa, joten pysykäähän lapsukaiset kanavalla!

2012/12/21

sitä saa mitä tilaa

Viime viikolla suunnistin navigaattorin avulla The Ufo Shotin pikkujouluihin Ravintola Shakeriin. Ohikulkijoiden avuliaista neuvoista huolimatta onnistuin kävelemään ravintolan ohitse kahteen kertaan, ennen kuin tajusin sen sijaitsevan nenäni edessä. Paikallista lontoolaispubia etsivä herrasmies tiivisti harhailuni yhteen kysymykseen: Oletko sinäkin maalta kotoisin?
Lande speden kolhaistua helsinkiläistä egoani, syöksyin tiskille ja tilasin viinaa. Pahimpaan tuskaan huitaisin alkuperäisen The Ufo Shot Originalin, jonka jälkeen siirryin maistelemaan uusia The Ufo Shot-variaatioita herkullisten drinkkien muodoissa.
Energiajuomien suurimpana vihollisena yllätyin suunnattomasti uudesta turkoosin sävytteisestä The Ufo Shot Blasteroidista, joka Batteryyn sekoittuessaan ei maistunutkaan lapsuuden traumaattiselle kuumelääkkeelle. Passion hedelmä teki juomasta erityisen raikkaan ja kesäisen.
Ihanat Emma ja Inka pääsivät lukijoinani mukaan nautiskelemaan sitruksisesta The Ufo Shot Fruzionista valmistettuja tekeleitä. Keltainen pullo lähti myös lahjakassissa myöhemmin kotiin päin. Maukkaita drinkkejä siitä saa sekoittamalla mukaan vaikkapa Spriteä tai greippimehua. Lisää baarimikon vinkkejä löytyy The Ufo Shotin nettisivuilta!
Pikkujouluasuksi päätyi armeijahenkinen, niiteillä varustettu paitis Zarasta, joka jättimäisen koonsa ansiosta näytti päälläni lähinnä mekolta. Kuvasta varjoon jääneet viininpunaiset legginsit kruunasivat asukokonaisuuden mustien Dr. Martensien kera.
Teinivuosinani päädyin oksentamaan auton takakontissa lämmennyttä karpalolonkeroa viikon ensimmäisenä road trip-päivänä. Onneksi marjaisasta The Ufo Shot Pinkiwaysta saa valmistettua herkullisia drinkkejä ilman kylmiä väreitä nostattavaa karpalomehuakin.
Kiitos hauskoista ja erittäin maistuvista pikkujouluista järjestäjille! Toivottavasti olen saanut aivopestyä lukijani käyttämällä toistuvasti sanaa The Ufo Shot. Suuret kiitokset myös Jutta Sutiselle, joka tallensi illan aikana värikkäät kuvat drinkeistä ja humaltuneesta juhlakansasta! 

2012/12/13

happy peeta day

Koska olen hieman jälkeenjäänyt, saanenko esitellä viikon takaiset syntymäpäiväjuhlat á la Peeta! Joo, mäkin olin siellä. Yksin sohvan nurkassa kaljottelemassa! Uusia naamoja oli tupa täynnä. Entuudestaan tunsin ainoastaan Riinan, johon tutustuin aikoinaan kultaisina rippileiriaikoinani.
Pidän kovin monenlaisesta sisustustyylistä. Silmääni miellyttää niin puhtaan valkoinen minimalistisuus kuin värikäs ja kotoinen pieni kaaoskin. Oma tyylini kulkee varmaankin jossain niiden välissä. Peetan koti oli täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Street henkinen olohuone oli sekoitus designia ja kirppislöytöjä. Katon rajassa kulkeva valojohto kruunasi ehdottomasti koko tilan!
Lulun oma prinsessapesä oli hellyyttävä! Harmi ettei Lulu itse ollut mukana juhlimassa.
Synttärikutsun saadessani tiesin kyllä samantien mitä antaa lahjaksi. Tero Kuitusen suunnittelema, keraaminen Diamonds Are Forever timanttiriipus oli vilahtanut niin useaan otteeseen neidin blogissa, että olihan se nyt jo saatava!
Korjatakseni Peetan blogissa esiintyneen vääryyden: En juo kaljaa vaan mädistä omenista valmistettua, navetanvivahteista siideriä!
Markin kurtistuneet kulmakarvat ovat täysin ymmärrettävät, kun kuvan tulos on tämä
Nyt se bilelinssi laulamaan niinku olis jo! Pakko ehkä matkia ja ostaa samanlainen... 
Ryyppäsin sankarin juhlaskumpat ja anastin kultaisen mikkisormuksen itselleni. 
Kultaista timangia ja tummaa huulipunaa, avot!
Pikkuruinen Paju jäi lopulta kameransa taakse kyhjöttämään. Oman nassun tallentuminen muistikortille on harvinaista herkkua silloin kun ympärillä on mielenkiintoisempaakin kuvattavaa. Ilta oli Peetan, joten so it'll be! Kiitos hauskoista juhlista emännälle, sekä herkullisista mojitoista isännälle!

2012/12/08

wooden hello

Kesällä Kööpenhaminassa vieraillessani tutustuin taskalaiseen sisustusliikkeeseen, HAY:in. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kaksikerroksinen myymälä oli lattiasta kattoon täynnä tuotteita, jotka huusivat nimeäni. Huonekaluja, astioita, tekstiilejä ja kaikkea mistä haaveilla saattoi. Visa sen kuin vinkui ja lopulta kiikutin kassit täynnä tuliaisia keittiöpyyhkeistä munakuppeihin. Hyllylle jäi kuitenkin vilkuttelemaan eräs hauska, hieman erikoisempi sisustuselementti, jota jäin myöhemmin kotiin palattuani harmittelemaan.
Mutta siinä se nyt on. Puinen käsi morjensti minua lopulta Fredrikinkadulla sijaitsevassa Pinossa. Nyt se koristaa ikkunalautaani ja näyttää kansainvälisiä käsimerkkejä ikkunasta kiikaroiville naapureille. Taiteilijoille tutun apuvälineen lisäksi puinen käsi soveltuu myös erinomaiseksi korutelineeksi. Vallan monipuolinen ja mielenkiintoinen esine siis! Arvatkaa mikä ylläolevista kätösistä kuvailee parhaiten tämänpäiväistä työvuoroani? Heko heko.

2012/12/05

paardit goes to...

Whoop whoop! The Ufo Shot kilpailu on ratkennut. Voittajaksi selviytyi Marya! Kyllä, arpaonni taitaa todellakin suosia juuri sinua. ✌ Sinä ja ystäväsi pääsette viettämään värikkäitä, astetta vahvempia pikkujouluja 13. joulukuuta Ravintola Shakerissa. Virallinen kutsu tipahtaa sähköpostiisi tuota pikaa. Jos joulukalenterisi luukusta ilmaantuu kuitenkin äkillisiä menoja ensi viikon torstaille, ilmoitathan niistä mahdollisimman pian. Onnexi olkoon!

2012/12/03

tokyo's christmas sale

Jo pieneksi perinteeksi muodostuneet TOKYOn joulumyyjäiset meinasivat mennä allekirjoittaneelta tänä vuonna kokonaan ohitse, mutta onneksi täällä blogimaailmassa muistutellaan jatkuvasti kivoista tapahtumista, että varmasti kaikki mattimyöhäisetkin ehtii ajoissa mukaan!
TaiKin tiloissa järjestettävät joulumyyjäiset olivat tänäkin vuonna pullollaan opiskelijoiden design-tuotteita, taidetta ja käsitöitä. Myynnissä oli laadukasta grafiikkaa, koruja, keramiikkaa, valokuvia, magneetteja ja paljon muita hyviä lahjaideoita.
Kumma kyllä, joululahjoja löytyi tälläkin kertaa ainoastaan oman kuusen alle. Viime vuonna mukaan tarttui kolme Kira Leskisen polaroid magneettia.
Esillepano oli tärkeä osa joulumyyjäisiä. Pöytien koristeluun oli käytetty aikaa ja mielikuvitusta. 
Alunperin kurssityönä valmistunut Kalliokierros -lautapeli on jo useamman vuoden ollut yksi joulumyyjäisten hittituotteista. Pelissä seikkaillaan Kallion baareissa Jatkopulloa etsien ja vältellään matkantekoa hankaloittavia nistejä. Myyjäisissä lautapeli myytiin loppuun ennätysajassa. Halukkaat ehtivät saamaan vielä pelin itselleen lähettämällä sähköpostia kalliokierros@gmail.com 7.12 mennessä!
Sanna Rintalaulajan siepparit eivät sieppaa pois pahaa unta, vaan krapulan ja sukupuolitaudit! Yksi sellainen sänkyni yläpuolelle kiitos! Ei sillä että herpes tai klamydia vaivaisi... Sieppareita voi tiedustella osoitteesta sanna.rintalaulaja@hotmail.com!
Tätä myyntipöytää osasinkin jo Peetan suosituksesta odotella. Harmaat, neonkeltaisella villalangalla dipatut lapaset kiinnittivät erityisesti huomioni. Vauvasormilleni löytyy harvoin oikean kokoisia hansikkaita, mutta tällä kertaa nappasi! Nyt ei nakit enää pakkasellakaan palele. 
Samasta pöydästä lähti mukaan kauniin graafinen, osittain soijasta valmistettu kynttilä.
Vimmadesignin  hehkulampunmuotoiset naulakot kotiuttaisin eteiseeni anytime.
Be young, be dope, be proud like an American. Tärähtäneiden Ämmien tyynyliinapariskunta Pitt ja Jolie.
Minna Mäkipään joulukalenteri oli hirmu suloinen! Näin söpöä kalenteria voisi käyttää vuosi toisensa jälkeen uudestaan.
&BROS tunnetaan mm. keraamisista Diamonds Are Forever-koruistaan. Joulumyyjäisistä löytyi lisäksi myös ihastuttavia Elisa Konttisen ja Antti-Jussi Silvennoisen suunnittelemia Pus Pus-tyynyliinoja.
Olli Silvennoisen grafiikkaa on esillä OMANIMI galleriassa 25. joulukuuta asti. Olen saanut kutsun visiitille ystävältäni jo aikaisemmin, joten pitää käydä moikkaamassa ja tutustumassa samalla kyseiseen näyttelyyn tarkemmin!
Antti Kalevin Uni-poster oli satumaisen kaunis.
Juho Heinolan The Helsinki Booze Bag olalle ja Koffiin pussikaljalle!
Taskun pohjalle kertyi lopulta vino pino yhteistietoja ja käyntikortteja, joita oikeaan kuvaan yhdisteltäessä tuli sormi suuhun. Jos nimesi puuttuu tai haluat sen työsi kanssa näkyviin, vetäkee hihasta! Kiitos kaikille opiskelijoille tunnelmallisista joulumyyjäisistä! Nähdään ensi vuonna taatusti uudestaan.

2012/11/30

etsintäkuulutettu


Toiveeni on toteutunut potenssiin sata. Viime yönä alkanut lumimyräkkä on tilastollisesti yksi voimakkaimmista itämyrskyistämme evör. Mutta onneksi näin suomalaisena osaa varautua äkillisiin ilmastonmuutoksiin ja suojautua kaiken kestävän talvitakin uumeniin! Piste piste piste. Miten voi olla mahdollista, että naulakostani löytyy ainakin viisi villakangastakkia, mutta ei ainuttakaan vettä ja tuulta hylkivää toppatakkia? Tämä vääryys täytyy korjata heti pahimman puhurin laannuttua. Siis tuulta päin ja talvitakkiostoksille!

2012/11/28

jotain pinkkiä ulkoavaruudesta

Me juodaan Ufoo Ufo Ufoo, no sitä Ufoo! (Elastiselle vaan terveisiä. Fisusta en niin välitä, mutta mites tämä?) Kuka haluaa nähdä Pajun tonttulakki päässä konttaamassa pöytien alla, nostaa käden ylös! Anyone? Entä miltä kuulostaisi sen sijaan hauskat pikkujoulut ystäväsi kanssa, uusia ja herkullisia Ufo-drinkkejä maistellen? No sitä vähän minäkin. Nyt tontut kuulolla!

Torstaina 13. joulukuuta juhlitaan The Ufo Shotin pikkujouluja Ravintola Shakerissa, Helsingissä.

The Ufo Shot on suomalaisten nuorten aikuisten perustama alkoholibrändi, joka tunnetaan toistaiseksi esikoistuotteestaan, The Ufo Shot Originalista. Alkossakin loistavasti menestyneen The Ufo Shot Originalin rinnalta löytyvät nyt myös uutuudet: energinen Blasteroid, sitruksinen Fruzion ja karkkisen mansikkainen Pinkyway. The Ufo Shot -yrittäjä Daniel Farzan on pikkujouluissa kertomassa, kuinka kolme nuorta, 25-vuotiasta, kundia keksivät krapulapäissään kehittää oman alkoholibrändin.

Paardi up? Tähän kommenttiboksiin kommentoimalla osallistut arvontaan, jossa sinä ja ystäväsi voitte päästä mukaan hippaloimaan - firman piikkiin, totta kai! Alkoholipainoitteisen menun vuoksi kutsuvierastilaisuus on k18. So bring your ID's! Muistakaa linkittää kommentin perään sähköpostiosoitteenne. Arvonta suoritetaan viikon päästä keskiviikkona, 5.12. Lykkyä tykö!

2012/11/27

mistä on hyvät aamut tehty?

♡ aamuauringosta ♡ runsaasta aamupalasta ♡ kahvin tuoksusta ♡ hiljaisuudesta ♡ kiireettömyydestä ♡ kynttilänvalosta ♡

Aamuni alkoi väärällä jalalla. Heti noustuani mietin iltavuoroa ja sitä miten se tulisi pilaamaan koko päiväni. Juuso heristeli vieressä sormea ja sanoi, ettei negatiivinen asenteeni ole ainakaan lähtökohta hyvälle aamulle. Väitin, ettei minulla ole aikaa viettää tänään hyvää aamua. Aikaa. Sen sanottuani tajusin, kuinka typerältä kuulostan. Yhtäkkiä huomasin, kuinka paljon kauniita asioita aamuni sisältää. Istuin alas ja kirjoitin ne muistiin, jotta voisin huomenna herättyäni lukea ne itselleni ääneen.