2012/03/07

kumpi vastaan kampi


Kumpi ja kampi tappelivat. Kumpi voitti? Edellisten silmälasien hankinnasta on vierähtänyt jo yli kaksi vuotta. Sain sen kunniaksi aamulla kutsun ilmaiseen näöntarkastukseen ja luulenpa sen käyvän hyvinkin tarpeeseen. Nykyiset edustavat D&G:n mustia, suorakulmaisia kakkuloita. Jos olisin Sir Elton, ostaisin sopivat rillit jokaista päälläni pitämää asuyhdistelmää varten. Piilareita en tarvitse, sillä erotan vielä sormeni varpaista. En muutenkaan pidä ajatuksesta, että tökkisin itseäni säännöllisin väliajoin silmämunaan, jos ei nyt välttämättä ole pakko. Oikeanlaiset rillit ovat kuitenkin kuin piste i:n päälle. Selasin aikani LensWayn ja Specsaversin tarjontaa ja päädyin lopulta kahden eri merkin pyöreämalliseen valintaan. Paikan päälle menen joka tapauksessa sovittamaan, sillä eihän "lataa oma naama"-sovellus kerro esimerkiksi kehysten istuvuudesta mitään. Mutta mitä mieltä on kansa? Kummat sopivat pallinaamaani paremmin?

10 kommenttia:

  1. mä kannatan raybaneja :)

    VastaaPoista
  2. Molemmat on hienot, mutta ray-banit hieman persoonallisemmat.

    http://hanna-alissa.blospot.com

    VastaaPoista
  3. Mullakin on vierähtänyt 2v siitä, kun ostin viimeisimmät lasini. Kävin jo sovittelemassa uusia ja nyt on kovana uusien kehysten kuume! Löysin liian monta kivaa mallia, voisinpa vaan hankkia joka fiilikseen omat rillit =(

    Sulle sopii noista molemmat tosi kivasti, ehkä enemmän kallistuisin kuiteskin noihin Benettonin kehyksiin.

    VastaaPoista
  4. Ray-Banit ovat minusta kevyemmän näköiset ja istuvat paremmin kasvonpiirteisiisi. Mutta käy ihmeessä sovittaa, sillä se parhaiten selviää. :)

    Pitäisi muuten itsekin päivittää kakkulat... Pyöreämalliset eivät muuten olisikaan hassummat!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi7/3/12 21:10

    benetton!!! jujuujuu

    VastaaPoista
  6. Valinnan vaikeus! Pitää tosissaan käydä testaamassa molempia, niin ja mahdollisesti vielä muitakin merkkejä :-)

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä Benettonit, todellakin!

    VastaaPoista
  8. Kävin tänään kokeilemassa noita Benettoneita vähän eri värisinä ja pakko sanoa että oli aika nannat. Kyseisiä Reiskan malleja en löytänyt mistään, mutta aloin miettiä että imagolaseina niitä on nähty puolestaan niin useaan otteeseen että alkaa jo vähän ehkä kyllästyttää? Saas nähä :-)

    VastaaPoista