2012/11/16

shotti päivässä pitää sinutkin kännissä

Kahdeksan koneellista pyykkiä ja koko huushollin kattava suursiivous kertoo lisääntyneestä energiasta, sekä enteroviruksen taltuttamisesta. Se taas tarkoittaa sitä, että olen huomenna jälleen työkunnossa. Damn. Rakkulasormet näpyttelevät taas entiseen malliin, ja hyvä niin, sillä takataskusta löytyy vaikka minkä näköistä mattimyöhäistä!
Viime lauantaina paardipoppoo suuntasi teatteriravintola Allotriaan juhlimaan rakkaan ystävämme Pauliinan syntymäpäiviä. Yhteisen kolehdin lisäksi sankari sai lahjaksi herkullisen reseptikirjan kuppikakuille!
Tämä oli vasta se alkupala. Savustettua peuran sisäfilettä, sienisalaattia ja piparjuurimajoneesia. Sulin penkkiin kiinni! Pääruoaksi tilasin härän ulkofilepihvin, sipuli-kahvikastiketta ja mustajuuriperunamuussia. Kasvikset on hippejä varten, lol.
Sivistyneen ravintolaillallisen jälkeen heitimme pikkutakit narikkaan ja käänsimme todellisen paardimoodin päälle. Sana paardi on tullut jäädäkseen.
Nestemäisenä jälkiruokana tarjoiltiin ufoshotteja, kotitekoista hedelmäturkkaria ja fisua...
Ihan kuin se olisi mihinkään riittänyt? Lisäksi tarjolla oli kirsikan, appelsiinin ja limen makuisia jellyshotteja!
Limen makuiset jellyshotit oli kaiverrettu sisälle limenkuoreen. Ihastelin niitä koko illan. Kekseliästä!
Entäs se jälkiruokapuoli sitten! Pauliina oli taikonut täydellisiä mustikka- ja vadelmatuulihattuja.
Raikas sitruunajuustokakku oli kaikkien suosikki. Ja miten hienosti koristeltu!
Suklaan ystäviäkään ei ollut jätetty täysin huomiotta. Pauliina lähe jo menee...
Kuitenkin tilannut kaikki etukäteen joltain catering-palvelulta... Perfect housewife!
Tai no... Ainakin melkein!
Loppua kohden shotteja virtasi kurkusta alas siihen tahtiin, että kuvamateriaalikin vaihtui julkaisukelvottomaksi. Kiitos ihanista synttäreistä paardeista Pauliinalle! Lupaan pitää sinut jatkossakin kyökin puolella ja keksiä illanviettoja ihan vain kuppikakkujesi vuoksi. Rakkaudella, Paju.

7 kommenttia:

  1. Miten nuo limenkuori jutut on tehty? Ihan älyttömän hyvännäköstä!! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tuli kysyttyä! Leikkaa ensiksi lime puoliksi ja kaiverra sisukset pois. Sen jälkeen tee jellyshot limen kuoriin ja odota niiden hyytymistä. Sitten voitkin leikata ne normaalisti limelohkoihin ja voilá! :--)

      Poista
  2. saisko ohjeet tohon löysään vaahtokarkkivaahto-täytteeseenki? HAHA ;---D tuun nappaa noi kuvat sulta, kiitos muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahaha! Se on valitettavasti salainen resepti... :--DD Tuu! <3

      Poista
  3. Näyttää ihan super herkulliselta kaikki! Viinat vielä kruunaa kekkerit :D Ai että olispa munkin (munkin heh heh) kaveripiirissä joku noin taitava leipoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nomnom! Niin näyttää :--) Sä voit olla se kaveripiirin taitava leipoja!

      Poista
  4. olisiko mitenkään mahdollista urkkia tuota suklaakakun reseptiä kaveriltasi!!!! nannaaaaa

    VastaaPoista