2013/11/07

jos granitiin haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt

Kuka muu tunnustaa laittavansa herätyskellon soimaan myös vapaapäivisin ja torkuttavan hyvällä omallatunnolla vähintään kaksi tuntia herätyksestä? Jossain sumuisissa kuvitelmissa luulen nousevani sängystä vapaaehtoisesti ennen auringon nousua, nautiskellen aamukahvini hartaassa hiljaisuudessa ja saavani aikaan vaikka ja mitä jo ennen kuin kello ehtii yli puolenpäivän. Tässä minä kuitenkin mussutan mysliä tukka pystyssä, vailla minkäänlaista stressiä siitä että kyllä vapaapäivisinkin jotain pitää tehdä. Ei pidä! En tee!

Jos ruudun takaa löytyy kuitenkin meikäläistä aktiivisempaa sakkia, niin nyt kannattaa laittaa korvat hörölle! Tänään meillä Granitissa (Bulevardi 2-4 / Forum, 3. krs) vietetään syksyistä asiakasiltaa klo. 19-21! Pienten napostelujen lisäksi tarjolla on paljon syksyn ja talven uutuuksia -30% alennuksella*!! Nyt olisi esimerkiksi loistava tilaisuus hankkia ne joululahjat hyvissä ajoin, eikö? Kokosin ylle pienimuotoisen kollaasin himoitsemistani tuotteista, jotka ovat olleet ostoslistalla jo pidemmän aikaa.

◇ Granitista löytyy nyt kaksi uutta, Englannissa käsinvalmistettua tuoksukynttilää. Hempeä raakasokeri-kookos, sekä jouluinen appelsiini-neilikka. Tuo kookoskynttilä on niin ihana, että nuuhkin sitä aina töissä ollessani! Ekologisesta soijavahasta valmistettuja tuoksukynttilöitä voi käyttää myös vartaloöljynä, joka hoitaa ja pehmentää talven kuivattamaa ihoa. Täydellinen hemmottelukynttilä!

◇ Harmaa väri on pinttynyt takaraivooni pienoisena pakkomielteenä. Joka syksy vaatekaappiin syntyy vähintään yksi harmaa villaneule lisää. Kun sitten hoksasin myymälässämme harmaan villahuovan, en voinut olla kuvittelematta pimeää syysiltaa uuden ihastukseni kanssa. Mutta kun minulla on jo harmaa villahuopa......

◇ Uusi taskukalenteri, jes vaan! En käsitä ihmisiä jotka pystyvät elämään ilman kalenteria. Siis mihin te merkkaatte kaikki kissanristiäiset ja muut tärkeät tapaamiset? Puhelimeenko? Tylsää. Kalenteriin on kiva piirrellä ja kirjoitella mitä huvittaa. Se on kuin aikuisten päiväkirja! Odotan vuoden lopussa uuden kalenterin korkkaamista ja sen tuunaamista kuin kuuta nousevaa. Hahaha, heruuko teiltä yhtään sympatiaa tämän suhteen?

◇ Katostani riippuva musta kattokruunu alkaa hiljalleen tuottamaan harmaita hiuksia. Sen tilalle olen kaavaillut yksinkertaisempaa valaisinta, jonka ulkomuoto olisi aavistuksen rosoinen. Granitin teollishenkinen lampunvarjostin saattaisi olla oikein oiva vaihtoehto tarpeisiini!

* Käy tykkäämässä Granitista Facebookissa. Ota tämä kutsu sekä kaveri mukaan ja saatte 30% alennuksen koko valikoimasta klo 19-21. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin eikä alennuksiin. 

4 kommenttia:

  1. mä niin ymmärrän ton kalenteri jutun! ja juu, enhän toki tehnyt myös lopputyökseni lukuvuosikalenteria....heheheh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha Krista jes!! Suuret propsit hyvästä lopputyövalinnasta! ;-)

      Poista
  2. Ihana blogi :) Tänne allekirjoittaneen toi vanhojen Nikw Running Clubin kuvien Googlaaminen ja hyvä että toi! Ollaan siis oltu joskus yhdessä juoksemassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei onpas hauska sattuma! Kiitos oikein paljon ja tervetuloa lukemaan ;-)

      Poista