2014/05/16

hei sisko sisko sisko

Viikko alkaa olla loppua lukuunottamatta paketissa. Se on ollut työntäyteinen, mutta mennyt onneksi vauhdilla. Vielä muutama tunti ja se on siinä. Maanantaina nukun niin pitkään kuin sielu sietää, syön aamupalan iltapäivällä ja nautin ensimmäisestä kesälomapäivästä miesmuistiin. Voi pojat että tekee hyvää.
Lomaa se on omalta osaltaan ollut tämäkin viikko, sillä talossamme asuva pirttihirmu läksi luokkaretkelle Lissaboniin. (Onneksi on kohta meikäläisen vuoro, muuten voisin jo pahoin.) Pyysin tuliaiseksi paljon kuvia, sillä blogipostaukset kaipaisivat hiljalleen muutakin kuin ympäripyöreää lätinää... Kiinnostaisiko teitä siskon jutut reissulta? Tai ylipäänsä Anni kynän varressa?
Muutama lukija on joskus kysellyt siskoni blogin perään, mutta ainakin vielä toistaiseksi sen uupuessa pohdimme ajatusta silloin tällöin julkaistavista vieraskirjoituksista. Ne voisivat olla ihan piristäviä, eikö? Anni voisi esitellä esimerkiksi omaa tyyliään tai kertoa opiskelustaan pakkaus- ja brändimuotoilijana. Kysymyspostauskin voisi olla varmasti aiheellinen! Mutta kertokaahan te, pallo on teidän!
Seuraavaksi painelen peiton alle jänskäilemään Game of Thronesia, jota olen vahdannut jo pitkin viikkoa. Annoin sarjalle vihdoinkin mahdollisuuden ja koukkuunhan se mokoma jätti. Jos olette samanlaisia mattimyöhäisiä kuin minä, niin katsokaa nyt hitto vie! Ette tule pettymään. Tai tulette, ihan varmasti. Ensimmäisen kauden päätösjakso sai minut itkemään verta (!!!) ja olen edelleen hyvin katkera odottamattomasta juonenkäänteestä. Hyvää yötä tsirbulat ja pojankoltiaiset!

4 kommenttia:

  1. Mitä sitä selvää asiaa kysymään, olisit vaan yllättänyt lukijasi siskosi kirjoituksella :-)

    VastaaPoista
  2. joo ois tosi kiva kuulla annia! 8)

    VastaaPoista
  3. kiinnostais kyllä anninkin jutut vaikkei sun jutuissa yhtään mitään vikaa olekaan, hih! :--)

    VastaaPoista
  4. Misssstä on 1. kuvan valoroikka? Ihana!

    VastaaPoista