2015/01/21

kostoretki roomaan

Kävin ihan varta vasten vanhempien luona etsimässä lukuisten, suorastaan epäaikajanaan järjestettyjen (edellinen sana on täysin epäkelpo) valokuvien seasta muutaman muiston Roomasta. Onneksi on valokuvia, sillä mitä lapsuuden muistoihin tulee, niin... niitä ei juuri tule? Toisin kuin siskoni, joka muistaa takuulla minkä väristä tikkaria söi lähtiessään Roomaan, minkälaiset kengät hänellä oli jalassa lentokentällä (mulla oli tietenkin samanlaiset...) ja mikä biisi soi taksissa matkalla hotellille, minä muistan vain hajanaisia asioita koko lapsuudesta.
Ne kaikki traumaattisimmat muistot ovat tietenkin syöpyneet pääkoppaani (lapsuuteni oli oikesti ihan kiva, älkää huoliko) - esimerkiksi Nizzassa leipätiski jouduttiin sulkemaan takiani, koska onnistuin rikkomaan lasin sämpylöiden päälle ja Roomassa poliisi vihelsi pilliin, kun kastoin väsyneet pikkuvarpaani Fontana Di Trevin suihkulähteeseen...
Katsokaa tuota pientä vihaa, jota levitän koko Rooman kaupungille. Tyhmä suihkulähde. Tyhmä poliisisetä. Jos olisi kesä, kastaisin taatusti varpaani mokomaan uudelleen, mutta vielä tammikuussa en kostotoimiini lähde. Sen sijaan tuleva viikonloppu pitää sisällään luultavasti pastaa ja pitsaa koko vuodenkin edestä, yhden jalkapallo-ottelun (koska suurikin Lazio fani.....) ja ainakin parit kolmet neljät synttäridrinkit!

Ja koska matkakumppani on hoitanut ja suunnitellut tähän mennessä kaiken raflavarauksista bussilippuihin (olen kyllä saanut kuulla tästä jo muutamaan otteeseen), kysynkin vielä pikaiset vinkit viikonloppuiselle Rooman reissulle teiltä! Ravintoloita meillä on jo vaikka millä mitalla tsekattuna, mutta aina muutama kiva kahvilavinkki mahtuu sekaan. Pari must-nähtävyyttä tulee varmasti käytyä läpi, mutta jos tiedät ehdottaa jotain mitä ei matkaoppaissa välttämättä kerrota, niin olehyvä! Myös shoppailuvinkit kiinnostaa - ainakin sunnuntaille on luultavasti luvassa vintagekirppistelyä. Reissun jälkeen luvassa tietenkin omat vinkkini teille, toivottavasti myös jonkinlaisen matkafilmin muodossa!

Ps. Kiitti samiskuteista äiti.

7 kommenttia:

  1. Jo ootte rafloja jo kattonut niin ootte varmaankin jo suuntaamassa Trastevereen, mutta se on toisaan täynnä tosi symppiksen olosia rafloja ja kahviloita. Ite eksyttiin aperitivoille sellaseen kun 8mm, oli muuten pirun kiva! Parhaat näköalat keskutassa Rooman yli oli musta Piazza Rebublican takaa puistosta, mut Fontana di Treville tuskin pääset kostamaan sillä se oli vielä ainakin kuukausi sitten kunnostettavana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trastevereen ollaan menossa ravintoloiden perässä pyörimään! Muistaakseni hotellikin on sillä alueella? Olenpas tosi kartalla :--D Hei kiitos vinkeistä, laitetaan ehdottomasti korvan taakse!

      Poista
  2. Haha ihan sairaan hauska postaus! :-D Ihanat vaatteet teillä on ollu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Kiva että nauratti :--D ollaan tosi föjön khool!

      Poista
  3. HAH-HAH!! a) ..sille, että löysit kuin löysitkin vanhat Rooman kuvamme b) ja että "..onpas teillä nätit vaatteet..." Nii, siinäs kuulit! ;)

    VastaaPoista
  4. :DDD haters gonna hate! Ihan parhaita kuvia!

    VastaaPoista
  5. Ihan superit kuvat :-------D Ihanaa reissua muru!! xx mulla ei oo mitään vinkkejä, mun reissu Roomaan muutama (6!!!!!!!) vuosi sitten keskitty niin turrejuttuihin että ei oo mitään koolia mistä vinkkailla. Have fun!!!

    VastaaPoista