2015/07/09

uusi koti kalliossa

Ennen kuin isken ajatuksella reissukuvien kimppuun (miksi matkapostaukset tuppaavat aina olemaan yksi ikuisuusprojekti...), ajattelin vihdoinkin esitellä uuden kotini, jossa olen asustellut nyt melkein parin kuukauden ajan! Muutto Töölöstä tuntuu jo todella kaukaiselta, vaikka vasta kesäkuun alussa sain raahattua viimeisetkin tavarat Kallioon. Vaikka Instagramin puolella onkin vilahdellut jo hieman reaaliaikaisempaa kuvamateriaalia, ajattelin esitellä uuden kotini ensin täysin puhtaalta pöydältä, sillä totta puhuen täällä näyttää edelleen hyvinkin keskeneräiseltä.

Listasin ylle uuden asunnon plus- ja miinuspuolet. Yllättävän paljon positiivisia puolia tuli mieleeni, eikä miinuspuolistakaan oikeaa haittaa löydy kuin säilytystilan puutteesta - vuokrasoppariini kun ei sisälly edes kellaritiloja... Suurin plussa on ehdottomasti asunnon pohjaratkaisu, joka tuntuu 25,2 neliöön nähden todella tilavalta. Edellinen yksiöni oli kooltaan paljon suurempi, mutta esimerkiksi suihkutella sai lähestulkoon vessan päällä, mistään omasta pyykinpesukoneesta nyt puhumattakaan. Nykyinen vessani on siihen nähden valtava ja vaikka talonyhtiöstä löytyy ilmainen pesutupa (taas yksi plussa lisää!), pesen pikkupyykit mieluusti omassa koneessa.

Lähdin etsimään tietoisesti jälleen vanhaa kerrostaloasuntoa, jossa huonekorkeus, suuret ikkunat ja vanhat puuovet pääsevät oikeuksiinsa uudistettujen pintamateriaalien kanssa. Muuttaessa seinäpinnat kaipasivat kuitenkin maalia ylleen, jonka tuloksena rumat kukkaboordit saivat kyytiä. Nyt ilme on huomattavasti freesimpi! Uudistetuista pintamateriaaleista ihastuin eniten kylppärin söpöön kaakelilattiaan (talonyhtiön saunatilat ovat remontoitu samanhenkiseksi - ilmainen lenkkisauna kiinnostaa!), mutta keittiön kullanruskeille kaakeleille olisin toivonut jotain hieman neutraalimpaa vaihtoehtoa.

Ja voi jumankekka mikä riemu syntyi, kun kuulin asuntoni sisältävän astianpesukoneen! Se on ollut pieni taivas maan päällä, enkä enää osaa ajatella elämää ilman. Olen jo testannut että pahemmatkin juhlajäljet saa siivottua sen avulla alta aika yksikön! Uudesta sisäpihastanikin olen huudellut jo useampaan otteeseen, on se nimittäin sellainen kesäjuhlien grilliparatiisi että!

Vaikka lokaationa toimii Kallio, on asuinympäristö erittäin rauhallinen - varsinkin kun ikkuna on suunnattu sisäpihalle päin. Ainoaa metelihaittaa koituu rappukäytävästä kantautuvista äänistä, sekä ulko-ovien ikkunalaseista, jotka kiinni pamahtaessaan kuulostaa siltä kuin ukkonen olisi pään päällä.

Summa summarum: pikkiriikkisistä miinuspuolista huolimatta meikä diggaa! Ja on muuten aika hiton kivaa asua taas yksin. Ehehehe. Ensi kerralla (tai siis sitten kun olen saanut hankittua ruokapöydän tuoleineen, asentanut lamput kattoon ja keksinyt jonkun fiksun säilytysjärjestelmän vaatteilleni) siirrytään esittelyssä seuraavalle levelille!

4 kommenttia:

  1. "Olen asentanut lamput kattoon" lue Pekka Purovuo on asentanut lamput kattoon.

    VastaaPoista
  2. Mä asun kanssa yksiössä, jossa minus säilytystilan puuttuminen! Ei myöskään kellarikomera ja tilaa tasan 22m2. Mut aika hyvin tässä pärjää, luojan kiitos porukoiden luona on turvassa pari laatikollista keittiökamaa, jotka ei tänne kopperoon millään mahdu. Mut kivalta näyttää sun yksiö ja kateellisena oon ihaillu ig:n puolella sisäpihaa <3_<3

    VastaaPoista
  3. Millä oot muokannu noi kuvat ja saanu noi kirjotukset noihin kuviin? Ja ihana yksiö<3

    VastaaPoista